15.9.2021

Maailman paras hauiskone

Hauiksia on kiva kasvattaa. Levytangot, käsipainot ja taljat ovat toki käyttökelpoisia, mutta tehokkaimmin olkavarsi kasvaa hauiskääntökoneita käyttämällä. 

Arnoldin olisi kannattanut lukea tämä kirjoitus 

Sinänsää hauiksen treenaamisen on yksinkertaista. Hauis muodostuu lyhyestä ja pitkästä päästä. Esimerkiksi kyynärpään sijainti vartaloon nähden ei juurikaan vaikuta eri päiden aktivoitumiseen. Tästä syystä kehittyminen ei edellytä useiden erilaisten koneiden käyttöä. On kuitenkin hyvä huomata, että oteleveydellä ja otteella on merkitystä.

Olen heavy duty -harjoittelun kaltaisen voimabodauksen ystävä. Hyvällä hauiskoneella voi tehdä esimerkiksi negatiivisia toistoja vapaita painoja helpommin.


Oman kokemuksen pohjalta markkinoiden kolme parasta hauiskonetta ovat:

Gymleco 050 Biceps

Ruotsalaiskoneen erikoisuus ovat erilliset varret molemmille käsille, mikä mahdollistaa poikkeuksellisen liikeradan, jossa kädet lähenevät toisiaan. Samalla myös mahdolliset puolierot korjaantuvat.

Gymlecossa painot lastataan käsien etupuolelle, mikä tekee vastuksesta raskaan. Suuria levymääriä ei siis tarvita.

Vastuskäyrä on koneessa kohdallaan ja siksi minunkin autotallistani kyseinen laite löytyy.

Mistä voi bongata: ?


Hoist RPL-5102 ROC-IT Biceps Curl

Hoistin ROC-IT sarjan erikoisuus on liikkeen mukana liikkuva treenaaja. Hauiskoneessa kyynärvarret liikkuvat ylöspäin supistuksen aikana. Tämä tuntuu luonnolliselta, koska hauiksen tehtävä on myös nostaa olkavartta ylös vartalon eteen.

Harvinaisen liikeradan lisäksi Hoistin vastuskäyrä kevenee oikea oppisesti liikkeen lopussa. Ainoa miinus on vastuksen keveys, mikä tarkoittaa tarvetta lastata rautaa moninkertaisesti esim. Gymlecoon verrattuna.


Mistä voi bongata: Solana Fitness, Helsinki

Strive Biceps Curl

Strive (nykyään Prime Fitness USA) on tunnettu laitteista, joissa vastuskäyrää voi itse säätää. Kun käyrä on kohdillaan, voi Strive helposti olla yksi maailman parhaista hauiskoneista. Asian kääntöpuolena on käytön monimutkaisuus. Useimmat harjoittelijat eivät luultavasti osaa lastata painosarvia optimaalisesti. 

Mistä voi bongata: Fit Tammisto, Vantaa 

Runner-ups

Niukasti mitalisijan ulkopuolelle jää Hammer Strength MTS, jossa kyynärvarret ovat vartalon etupuolella melko korkealla. Koneessa on pakat molemmille käsille ja tämä mahdollista tavanomaisesta poikkeavan liikeradan (kuten Gymlecossa). Vastus on kevyt ja vahvemmalla pakat loppuvat harmittavan helposti kesken. Alla Mr Olympia Dexter Jackson pumppaa MTS-koneella.


Mistä voi bongata: Solana Fitness, Helsinki


Toinen hyvä painopakalla toteutettu hauiskone on David 700, jossa kyynärpäät ovat vartalon sivulla. Tässäkin koneessa kaikki osuu kohdalleen. Hauiksen kaikki osat kuormittavat ja vastuskäyrä on erinomainen. Kyseistä konetta ei enää valmistetta, mutta sellainen on mahdollista löytää käytettynä.


Mistä voi bongata: Steelbody, Tampere


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti